Minun sydämeltäni sinun sydämelle

Minun kuuluisi olla tällä hetkellä Nicaraguan auringon alla. Tuntuu tosin hassulta kirjoittaa, että minun kuuluisi olla siellä, koska oikeasti minun kuuluu olla juuri nyt tässä missä olen. Olenhan minä ihan itse päättänyt olla tässä enkä vaihtaisi tätä mihinkään.

Ostin menolipun Nicaraguaan joulun jälkeen, lähtöpäiväksi valitsin 22.1.2018. Olin päättänyt lähteä etsimään uutta elämää, uutta minua, tutkia minkälainen olen kun ympäristö ympärilläni muuttuu, sulautua muiden samannäköisten ihmisten joukkoon, uida kalojen kanssa, opettaa joogaa, kävellä ilman kenkiä päivät pitkät, nauttia auringosta, nukkua riippumatossa, syödä hedelmiä suoraan puusta ja oppia espanjaa. Kuulostaa aika upealta eikö?

Olen todella hyvä luomaan eri mielikuvia omassa sekä muiden mielissä ja siihen on monia syitä. Mielikuvitukseni on vilkas, olen verbaalisesti lahjakas, osaan unelmoida loputtomasti, mutta suurin syy siihen on usko. Usko siihen, että mistä ikinä unelmoinkin ja puhun, toteutuu se aina tavalla tai toisella. Niinhän tässäkin lopulta kävi. Sisimmässäni minä unelmoin rauhasta, yhteenkuuluvuudesta, kodista, ymmärretyksi tulemista, rakkaudesta, luonnosta ja puhtaasta ruoasta. Ehkä se, että olin päättänyt lähteä ellei jotain mullistavaa tapahdu sai jonkin asian liikkeelle ja lopulta monta mullistavaa asiaa tapahtui, jotka vahvistivat sen tosiasian ettei minun kuulu lähteä pois.

Nyt kun mietin tekojani ja niiden seurausta, kaikki näyttää melko yksinkertaiselta:

Minä aloin näkemään perhettäni & ystäviäni hyvästelyjen merkeissä (olivat he siitä tietoisia tai ei) ja aidosti nautin sekä arvostin hetkiämme, aloin tekemään asioita ja käydä paikoissa joissa en ollut aikaisemmin käynyt, tunsin kiitollisuutta kaikesta, annoin oman kotini avun tarpeessa olevalle ystävälleni, pyysin itse apua ja sain yöpyä perheeni, ystävieni ja tuttujeni kodeissa, avauduin tunteistani ja suljin ovia ihmisiin ja asioihin, jotka eivät olleet hyvinvointini parhaaksi. 

Lähes kaikki ympärilläni tukivat ja kannustivat minua lähdössäni, mutta olin epävarma. Minä ja muut luokiteltiin se vain peloksi ja näin ollen asiaksi, jota ei kannata kuunnella. Sisälläni oli silti pieni hento ääni, joka kehotti odottamaan ja katsomaan mitä tapahtuu. Aloin pikkuhiljaa yhdistämään tämän hyvin hiljaisen äänen sydämeni ääneen ja annoin sen ohjata aina vain enemmän. Aloin pian kyselemään siltä neuvoja ja kuuntelin niitä. Joka kerta neuvot olivat minulle sopivia, jotka johdattivat minut oikeisiin paikkoihin & tilanteisiin, oikeiden ihmisten seuraan ja juuri oikeaan aikaan. Tämä ihana ääni johdatti minut lopulta itseeni. Se hiljensi kaiken muun hälyn mielestäni ja ympäriltäni löytääkseni nenäni alta kaiken sen mitä niin kovasti halusin lähteä etsimään toiselta puolelta maailmaa.

Minulla on aivan uudenlainen rauha itsessäni, itseni, muiden ihmisten ja ympäristöni suhteen. Hyväksyn sen, että tulen aina löytämään omat syvät ja synkät koloni mihin ikinä menenkin eikä minun tehtäväni ole hiljentää tai paeta niitä. 

Minun tehtäväni on kaataa niihin koloihin ääretöntä rakkautta, ymmärrystä ja anteeksiantoa sekä tehdä samoin muiden ihmisten kolojen suhteen.

Minun tehtäväni on jakaa kokemuksiani muiden kanssa, luokiteltiin me ne kokemukset sitten huonoiksi tai hyviksi.

Minun tehtäväni on ymmärtää ettei ole hyvää tai huonoa.

Minun tehtäväni on antaa ja vastaanottaa rakkautta ehdoitta.

Minun tehtäväni on palvella ihmisiä, eläimiä ja luontoa. 

Minun tehtäväni on vain olla ja nauttia. 

Minun tehtäväni on kuunnella sydäntäni. 

Minun tehtäväni on sanoa kiitos. 

Kuva: Dora Dalila

1
Using Format